Pitemmän tarinan luomisesta

Oli kyseessä pitemmän tarinakaaren pohtimisesta toisiinsa linkittyviin roolipeliseikkailuihin, joita peliporukalleen vetää taikka vaikka toisiinsa linkittyvien novellien juonenkaarten miettimisestä,  ei kannata luottaa pelkästään omaan järkeensä. Ihmisen järki kun on sellainen kalu, että se voi murentua väsymyksen, stressin, ideapulan tai melkein minkä tahansa seikan vuoksi. Siksi kannattaakin pohtia, jo alkumetreillä, miltä pohjalta hommiin ryhtyy. 





Luottamalla sokeasti omiin kykyihinsä ja kaikkivoipaisuuteensa, saa jumittautua yksin norsunluutorninsa ylhäiseen kammioon, erittäin pitkäksi aikaa, silti pääsemättä alkua pitemmälle. Jos nyt ylipäätään tyhjän ruudun/paperin/papyrus-rullan kammon yli pääsee. Siksi olenkin koonnut armaille blogini lukijoille muutamia, alkukankeutta verryttäviä seikkoja, pohdintoja helpottamaan.




Olen tehnyt toisiinsa linkittyviä runokirjakokonaisuuksia, koostanut teemallisia pienlehtiä, koonnut runoja draaman kaaren sisältäväksi pienkustanteeksi, tehnyt kehittyvän juonen omaavia lavaesityksiä, performanssi-sarjoja, musiikkivideoita, ollut aktiivisena tekijänä useissa useitten piirtäjien sarjakuvalehti- ja albumijulkaisuissa, järjestänyt ja ideoinut temaattisten tapahtumien sarjoja, ja tehnyt useilla vuosikymmenillä (alkaen vuodesta '87) roolipeliseikkailuja omien ja kaverien porukoitten käyttöön. Ammattikorkeakoulussa opiskelin muutaman vuoden multimedian, tapahtumien- ja musiikin -tuotantoa ja noita tehnyt hommiksenikin, joten kokemuksia, ja tarttumapintaa aihepiiriin on sen verran, että ehkä mie kehtoon sannoo tietäväni aihepiiristä aenakinnii jottaen. 😎 Aenakinnii yhden bloggauksen vaatiman osaamisen verran. 😆




Koska pitkien tarinakaarten luominen esim. sarjakuvajulkaisuihin on hieman erilaista kuin roolipelaamiskäyttöön tehtyjen saagan tai kampanjan päälinjojen ja olennaisten yksityiskohtien pähkäily, suunnittelu ja toteuttaminen, pitäydyn tekstissä lähtökohtaisesti käsittelemään roolipelihommailua. Ihan vain selvyyden vuoksi, ja siksi että tämä on blogiteksti eikä paksu kirjapumaska. Samat perusperiaatteet kuitenkin pätevät kumpaankin tai yhtälailla tietyiltä osin vaikkapa eityyppisten teemaillallisten sarjan värittämisen miettimiseen. 

Kunnon kuvallista tykittelyä Vatikaanin arkistoista


Tykittele lennosta lonkalta  😸

Henkilöille, joilla on nopeat hoksottimet, hyvät yöunet, loistava stressinsieto ja tai -hallinta, ja paljon ideoita varastossa ja kaiken aikaa mielessä huippuideoita vaikka  muille jakaa, tämä metodi on sekä omiaan että lähes ongelmaton. Toimii varmasti loistavasti ajallisesti rajattuihin projekteihin ja sopivassa työ-ympäristössä tai peliporukassa, mutta pitemmän päälle kellä tahansa alkaa ideat käydä vähiin, jutut alkavat toistaa toisiaan tai tärkeätkin yksityiskohdat unohtua tai mennä sekaisin. Eli en suosittele etenkään ainoana metodina pitemmän päälle. Toki lyhyemmän kaaren rutistuksissa omasta päästä ideoitten repiminen sitä mukaa kun niitä tarvitaan, voi pysyä hommana hanskassa heillä, joilla on sekä ideoita että kykyä niitä tykitellä lennosta lonkalta niin että Catling papattaa kuumana ja juttua pukkaa. Pitemmän päälle turhan riskialtista ja energiasyöppöä puuhaa kenelle tahansa.

Raamatun kertomusten luomisessakin aiempi juutalainen mystisen kirjoittamisen traditio on ollut varmasti hyödyksi ja helpottanut kirjoitustaakkaa
(Kuva Vatikaanin kirjaston digittaalisen materiaalin arkistoista)


Mie Iha itte alusta loppuun asti 😈 

Tämä istuu idearikkaille itsenäisille puurtajille kuin nenä sfinksin päähän, ainakin kun ideoita ja aikaa on riittävästi, tykkää väkrätä suurista linjoista pieniin yksityiskohtiin, mutta tässä kannattaa rajata esim. aluetta ja aikajännettä, muuten helposti nielaisee liian suuren palan eikä pääse alkua pitemmälle taikka uupuu kesken.

Hommat kannattaa pilkkoa kohtuullisiin rupeamiin ja istahtaa välillä pohtimaan syntyjä syviä

Alusta loppuun asti maailman, henkilöitten, tarinoitten, juonikuvioitten, maailman tapahtumien, poliittisten tapahtumien, uskontojen, lajien ja rotujen, jne. suunnittelu ja toteuttaminen yksin on melkoinen urakka, ellei hommaa rajaa jotenkin. Esim. kaksi pikkuriikkistä tönöä sisältävän pienen saaren parin viikon tapahtumat ja henkilöhahmot, on urakkana ihan eri luokkaa kuin pari vuosituhatta kokonaisessa täyteen ahdetussa universumissa. Toisaalta, kuten jokainen Kalle Päätalon tai Stephen Kingin teoksia lukenut on huomannut, muutamalla henkilöhahmolla lyhyessä ajassa pienellä alueella, voi olla melkoinen urakka, etenkin jos hahmot ovat kovia touhuamaan ja ideoimaan.



Oli skaala tai tarve mikä vain, niin muista pilkkoa, rytmittää ja aikatauluttaa hommia. Hirmuinen rypistys 24 h ennen deadlinea piristeitten voimalla ei ole ollenkaan niin fiksu tapa kuin käyttää kaksi kuukautta tehokkaasti, pienempiin ja isompiin kokonaisuuksiin projektin edistämistä pilkkoen.

Vatiikaanin digiarkistojen aarteita


Valmiilla mennään niin että sielu väräjää  😇


Maailma on täynnään monenmoisia ja toistaan ihanampia (kamalampia [etenkin kauhuaiheiset] valmiita maailma-, ympäristö- ja tarusto -settingejä, valmiita saagoja, kronikoita ja kampanjoita. Päätät sitten koittaa siipiäsi kirjoittajana, fanifiktiolla ja netissätapahtuvissa jatkokertomuksissa on kirjaimellisesti paikka, tilaa ja mahdollisuuksia harjoitella ja hioa kykyjään. Maailma, olennaisimmat tapahtumat ja henkilöt ovat tiedossa, niin ei tarvitse pyörää keksiä uudestaan vaikka heksanmallisena (Ps. Tuokin ratkaisu oli jo inkoilla käytössään) , vaan voi ryhtyä suoraan tykittelemään. Teema kun on valmiina niin tuuballa on helpompi tilutella.

Mistä tunnet sä ystävän?
No, esimerkiksi tuosta hälle pystytetystä patsaasta.
Tai kampanjaoppaasta.


Roolipelipuolella tietenkin valmiskampanjat ja valmiit maailmat (esim. Forgotten Realms) ovat sillä tapaa helppoja, että muut ovat peräti palkattuina (yleensä hyvin pienellä palkkiolla mutta kuitenkin) hommikseen puurtaneet valmista materiaalia missä on historia, maita ja mantuja, kohtaamisia, henkilöitä ja seikkailuja. Parhaimmatkin valmisseikkailut yleensä vaativat pientä säätöä, että ne sopivat peliporukalle osaksi jo mahdollisesti pitkäänkin kulkenutta kampanjaa. Lisäjännitysmomenttina myös se, jos osa pelaajista onkin jo pelannut seikkailun toisaalla ja tietää juonikuviot. Tuonkin vuoksi kannattaa muokkailla mielensä mukaan valmismateriaaliakin. Ja onpa sitten omanlaisiaan seikkailuja, kun ei ihan yksi-yhteen vedä valmista settiä.

Kuva: JeStockArt Väritys: Krisse Tuominen

Mix and match: You'll end up with a Catch! 😻

Jos tykkää sekä tehdä itte että käyttää valmista, niin voi aivan hyvin sekoittaa ja sotk.. sävyttää. Eli toisin sanoen, voit ottaa kohtauksia, juonikuvioita ja eri vastaantulijoita sieltä täältä erilaisista lähteistä (tv-sarjat, Hertta-pokkarit, valmiit seikkailumodulit, kampanjapakkausten lisälehtien runsaudensarvesta...), lätkiä omaa luovuutta sekaan, sekoittaa ainekset yhteen ja lätkiä sekaan lisäksi vielä omaa kuorrutusta, mikä saa sitten kokonaisuuden pysymään kasassa.

Kuva: JeStockArt 

Tällä tavalla pystyy suhteellisen vaivattomasti tekemään niin lyhyitä muutaman toisiinsa linkittyvän seikkailun minikampanjoita kuin kolossaalisia satojen seikkailujen kampanjakokonaisuuksia. Ihan se ja sama onko joku toimiva ei-pelaajahahmo alun perin julkaistu avaruusseikkailun lähdekirjassa, kun persoonallisuuden, maneerit ja filosofiat saa useimmiten ihan sillään hyödynnettyä sijoittamalla hahmon vaikka vikoriaanisen aikakauden saagaan.




Erilaisten paikkojen kartat ja pohjapiirrokset sopivat yllättävän usein ilman muutoksia tai pienillä muutoksilla aikakaudesta ja maasta toiseen. Ei siis kannata pähkäillä liikaa. Jos jokin kuva, kartta, hahmo, juonikuvio, lippu, viiri, motto, tai mikä lie, on sinusta kampanjaanne kehitellessä käyttökelpoinen, käytä sitä. Sotke rohkeasti. Kokeile ennakkoluulottomasti erilaisia juttuja keskenään. Kokeilemalla ja tekemällä oppii ja kehittyy.



Ei muuta kuin rohkeasti uusia ja vanhoja seikkailuja päin ja kampanjaa tekemään ja toteuttamaan vaan. Erittäin hyvät saagat teille rakkaat kamut ja kamuttimet! T. Krisse Tuominen.

Kommentit

Suosituimpia blogeja (blogin koko ajalta)

Aappena päätti kisavuotensa komiasti Bullfarmilla!!!!

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Kotona leppäämässä tuaas