Pelinjohtajana seikkailujen ja kampanjan suunnittelun sosiaaliset puolet

Jokainen luova kirjoittaja toimii omalla tavallaan ja niin varmasti kartan tekijät, piirtäjät, ja pelinjohtajatkin. Oma toimintakin on muuttunut ja kehittynyt, luojan kiitos, siitä mitä se oli aloittaessani 1987. Tässäpä tällä kertaa jaan teille muutamia tämän hetkisiä toimintamallejani. Joskus tuli mentyä soolona ja sitten näki miten upposi peliporukkaan. Nykyään keskustelen ideoistani ennen ja jälkeen ja sessioitten välillä. Enkä vain pelkästään peliporukan poppoon kanssa.



Useimmiten keskustelen pelaajieni kanssa sessioitten välillä ja session loputtua että mikä on buugi ja fiilis, ja onko millaisia palautteita ja toiveita tarjota minulle. Palautteen ja toiveitten mukaan jatkan tulevien juonilinjojen, vastaantulijoitten, kohtausten ja muitten olennaisten seikkojen kehittelyä. 




Lisäksi pallottelen seikkailu-, vastaantulija-, hirmiö-, esine- ja saaga- -ideoita omaan armaan hanini kanssa, joka on osassa peliporukoitamme. Yleensä häneltä saan rakentavaa palautetta ja ihanan villejä ideoita, joita voimme yhdessä  työstää suuntaan jos toiseen. Myös jotkin ihtestä tuntuneet pölöjät ideat ovat kuulostaneet haniinista aivan upeilta ja ovatkin järestään osoittautuneet parhaimmin räiskyviin peliporukoihimme uppoaviksi. Minulla kun on taipumusta hioa asioita turhankin pitkälle, kun usein villi idea jonka pelaajat saavat itse hioa raakatimantista hienoksi kiiltäväksi pötkyläksi, ovat niitä parhaimpia.




Joitain asioita tulee pyöriteltyä ja pohdittua muitten pelinjohtajien kanssa, joko esim. FB-ryhmissä, messenger-keskusteluissa, discordissa tai ihan face to face.  Muitten pelinjohtajien kanssa tulee useimmiten vaihdettua ideoita, jaettua kokemuksia, kuultua miten mikäkin on kulloinkin toiminut tai ei toiminut, miten mikäkin istuu mihinkäkin pelityyliin tai sääntöjärjestelmään. 




Tulee juteltua vaikka siitä miten kunkin kampanjan rakennus on edennyt, hirviöitten statistiikan siirtäminen sääntöjärjestelmästä toiseen on toiminut. Tai miten jokin tietty fantasiaseikkailu on pienillä muutoksilla istunut cyberpunk-ympäristöön. Mistä nyt kulloinkin on tarve tai huvitus höpistä tai kirjuutella.




Lisäksi minulla on ihteni lisäksi tuttavapiirissä luovia kirjoittajia joitten kanssa tulee  juteltua puolin toisin ideoista ja kehitteillä olevista jutuista. Noissa keskusteluissa yleensä syntyy myös käyttökelpoista materiaali, puolin toisin.




Välillä mie kyä ihan vuaan keskenäin ideoita pyörittelen kammiossani ja mökötän mökö mökö puussa ja paiskelen mökö mökö pähkinöitä paperille. Tulee sitä käyttistä silleekin.  Ei se ne ny aina nii jetsullee oo miksi ja miten syntyy materiaalia. Kunhan syntyy jotain käyttökelpoista. Ja jos se jää käyttämättä siinä hetkessä, sen voi ihan hyvin käyttää myöhemmin muodossa tai toisessa. Ei muuta ku tykittelemisiin ja Ace of Spades! T. Krisse Tuominen.

Kommentit

Suosituimpia blogeja (blogin koko ajalta)

Aappena päätti kisavuotensa komiasti Bullfarmilla!!!!

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Kotona leppäämässä tuaas