Kävijälaskuri

torstai 14. tammikuuta 2016

Kuntoilua, urheiluleiriä, liittoilua ja antidopingsopimuksia

Läski Urpo Apina se kisaa ja harjoittelee oikein urakalla


Meikäläinen on nyt sitten ollut tiistaista alkaen antidopingsopimuksen allekirjoittanut, kilpailulisenssin omaava Suomen voimalajiliiton jäsen. Eli mie oon nyt sitten ihan vallan oikea dopingtestauksen piiriin kuuluva voimanaisurheilija. Tai ainakin innokas voimanaisurheilun harrastaja. Karsastan hieman sanaa urheilija, sillä en vielä toistaiseksi ainakaan sillä pötyä pöytään tuo, vaikka monissa lajissa kilpailenkin ja tulen kilpailemaan vielä useammassa lajissa.

Voimanaisurheilun saloihin olen perehtynyt itsenäisesti lajivälineisiin ja välineisiin tutustumalla, lukemalla mm. Kirmo Varvikon Voimamiesurheilu -kirjaa, kilpailemalla (peräti voitokkaasti tähän asti), ja harjoittelemalla sekä teeseitse-välineillä ja erinäisillä kaupasta hankituilla välineillä kotona että hyödyntämällä WFC Tampellan toiminnallisen liikunnan voimailusalin voimamiesurheiluvälineistöä hyödykseni.

Voimanaiseilemassa Baarin Vahvin Nainen -iltakilpailussa Hotelli Joronjäljessä Joroisilla 05.12.2015

Sunnuntaina olen yksi onnekkaista Heavy Eventsin Voimamies/naisurheilun harjoitusleirille  päässeistä, jotka saavat CrosFit Hämeenlinna -kuntoilusalilla pidettävässä urheiluleirillä ohjeita, opastusta ja koulutusta yleisimpiin voimamies/naisurheilulajeihin. Leirin valmentajana toimii Jyrki Rantanen. Leiri alkaa keskipäivällä ja loppuu alkuillasta. Ei siis mikään lyhyt kevyt jumppa, vaan varmasti mielenkiintoinen, monipuolinen ja mukavan vaativa kuntoilupäivä. Odotan jo malttamattomasti leirille pääsyä.

http://hosting.hurja.fi/~fpopower/wp-content/uploads/2014/02/header.jpg


Miulla on itse luomassani harjoitusohjelmassani viikon toinen varsinainen penkkipunnerrustreenauspäivä huomenna ja hyvä niin, sillä ei se taso yllä pysy saatika kohene treenaamatta. Ja tietylle tasolle on tarvetta, sillä kuulun voimanostoliitto FPOohon ja olen  useammassakin mm. FPOon kilpailussa tänä vuonna raakapenkkipunnerruksen jalossa lajissa kilpailemassa.

http://svry.fi/uploads/images/2016/svry%20logo.png

Raakapenkkipunnerruksen harjoittelun ohella treenaan nk. sotilaspenkkipunnerruksena tunnetun lajin yhtä muotoa eli maksimivoimapunnerrusta, jossa siis ei kilpailla mahdollisimman monesta toistosta vaan mahdollisimman suuresta yksittäisestä nostosta. Nostokertoja on muutama kuten raakapenkkipunnerruksessakin ja loogisesti suurimman tuloksen omassa sarjassaan saanut voittaa.

Koska treenaan penkkauksen ohella maksimivoimapunnerrusta, päätin loppuvuodesta 2015 että lähden kilpailemaan tässäkin lajissa. Ja mie  todellakin kilpailen huhtikuussa Suomen voimapunnerrus Svry:n kilpailumaksun maksaneena kilpailijana maksimivoimapunnerruksen iloisessa lajissa verkkarit jalassa, toppi ylläni urheilukengät jalassa jalat ylläällä punnertamassa rautaa ilman vyötä tai rannesiteitä sekä Raumalla että Viitasaarella. Myös Svry:n kilpailijana pääsee täyttämään antidopingsopimuksen. Mie kun olen aina rakastanut byrokraattisten sääntöjen lukemisesta ja lippuslappusten täyttämisestä, niin olen toki tykännyt kovasti lueskella useitten liittojen sääntöjä ja sopimuksia. Käyhän se iltapuuhteesta ja viihteestä sekin ;-)

http://svry.fi/uploads/images/2016/lokki.png


Tänään en mene salille, mutta reippailen ravitsemusterapeutin vastaanotolle (ja takaisin kotiin, tietenkin) keskustelemaan syömisistäni, liikkumisistani, ja käymään punnittavana. Miulla tosiaan syömishäiriötaustaa (anoreksia, ortoreksia, drunkoreksia, nk. anorektinen bulimia, bulimia ja noitten iloisia komboja), niin on ihan paikallaan paljon liikkuvana ja ei kaikkein ongelmattomimman ruokasuhteen plus monia allergioita ja muita ruokarajoitteita omaavana käydä muutaman kuukauden välein keskustelemassa asiantuntijan kanssa. Ja vaikkei mitään ongelmataustaa olisikaan, niin urheilevana kannattaa kiinnittää aidosti huomiota myös ravitsemukseen ja jos vain mahdollista, käydä ravitsemusterapeutilla.

Illalla aion tehdä huomiseen treenaukseen valmistavan liikkuvuusharjoitejumpan ja kevyen penkkipunnerrustreenin, jossa keskityn enemmän tekniikkaan ja puhtaaseen suoritukseen kuin varsinaiseen raudanrenkomiseen. Huomenna sitä renkomista sitten piisaa tämän illan edestäkin ;-)

Eilen muuten rohkaistuin heittämään kuvainnollisesti verkkoja vesille ja otin yhteyttä erääseen arvostamaani yrittäjään, joka oli vallan myötämielinen ehdotukseeni mahdollisesta yhteistyöstä ja se jos jokin piristi eilistä iltaani kovasti! Tulevia yhteistyökuvioita ja tarkempaa tietoa varmaan tässä kikkaillaan vielä lumen ollessa maassa ja kevään mittaan tulevien kisojen aikana varmaan kertoilen enemmän. Ja varmaan kyllä tulee myös näkymään ja kuulumaan tulevien kisojen aikana. Mutta halusin jo jakaa tunteitani eli silkkaa riemua jo aiheesta ;-)

Lopuksi vielä listaa meikäläisen tulevista satujumpista 8-)

Tähän mennessä varmistuneita urheiluleirejä ja kilpailuja 2016:


* Su 17.01. Voimamies/naisurheilun harjoitusleiri @ CrosFit Hämeenlinna, Hämeenlinna.

* La 30.01. FPO Record Breakers! -kilpailu RAW penkkipunnerrus  @ Savonlinna

* La 13.02. Raw Push And Pull -kilpailu RAW penkkipunnerrus @ Turku

* La 19.03. Iloinen Härkä 2016 RAW penkkipunnerrus @ Turku

* La 16.04.   maksimivoimapunnerrus -kilpailu @ Rauma

* La 23.04.  maksimivoimapunnerrus -kilpailu @ Viitasaari

* 23.07.  Rantaväännöt -kilpakädenvääntökilpailu @ Raahe

* Su 14.8. Hämeen Vahvin Nainen 2016 KILPAILU ELOMESSUILLA @ Hämeenlinna
Perinteinen Hämeen Vahvin Nainen kilpailu järjestetään Hämeenlinnan Elomessuilla su 14.8.2016 klo 14 alkaen. Alustavat lajit: Tukinnosto (toistot), maastanosto (toistot), farmarikannattelu, krusifiksi.

Voitokasta mönkijänvetoa Baarin Vahvin Nainen -kilpailussa!


 Kunnollista ja riemukasta kevättä kaikille!

Toivottaapi Läski Urpo Apina aka Krisse Chrissie Heart Sydän alias Krisse Tuominen.