Pelisuosituksia ja perusteluita, osa 11
Pelisuosituksia ja perusteluita, osa 11
Silloin tällöin kuulee toiveita suosituslistoista roolipelikärpäsen pureman saaneille. Top-listojen pyytäminen on kohtuullisen suosittu toive. Päätinkin listata aloittelijaystävälliseen ja kansantajuiseen blogiini (tällaisiksi tätä on kutsuttu; kiitos kehuista) bloggausten sarjaan omia suosittelujani roolipelikärpäsen pureman saaneille. Olen edennyt jo peräti yhdenteentoista osaan pelisuositusteni sarjassa.
En ole koonnut listaa suosikkipelieni listaukseksi. Lista on koostettu nimenomaan siitä lähtökohdasta, että mihin roolipeleihin mielestäni kannattaa tutustua. Oli sitten roolipeleistä kiinnostunut tai itselleen uudenlaista peliä etsivä. Tai jos on kiinnostunut monen tyylisistä roolipeleistä. Taikka, jos on kiinnostunut tutustumaan roolipelaamisen historiaa muokanneisiin peleihin, jotka ovat mielestäni merkittäviä ja pelaamisen arvoisia vielä nykyäänkin. Pidemmittä puheitta: tämän kertaisten pelien pariin!
Top 20 -listaus roolipeleistä, joihin kannattaa
tutustua vielä eläessään 👼😇😘 OSA yksitoista eli lukuna 11
Tällä kertaa tarjolla pelivinkkauslistabloggauksessani, on ainoastaan yksi listasija, mutta esittelyssä on useita roolipelejä. Sekä pöytä- että liveroolipeliä tarjolla. Eikä siinä vielä kaikki, vaan esittelyssä on myös miniatyyripelisäännöt. Pidemmittä puheitta, sukeltakaamme kuvitteelliseen menneisyyteen kera dinosaurusten ja luolahenkilöitten.
15. Og; The Role Playing Game & The Land of OG - OG: The Role Playing Game 2nd Edition
Kaikkia tämänkertaisia pelejä yhdistää omanlaisensa ote roolipelaamiseen, seikkailupelaamiseen, pelisuunnitteluun, pelien julkaisutoimintaan, ja jopa elopelaamiseen. Näitä pelejä toisiinsa yhdistää niitten julkaisija, ja niitten takana olevat suunnittelijat.
Esitellyt pelit omaavat pienet mutta sitäkin innokkaammat kannattaja- ja käyttäjäkuntansa.
Se on varmaa, että nämä pelit ovat jakaneet mielipiteitä, ja tekevät sitä yhä. Jakaisivat mielipiteitä varmasti vielä enemmän, jos niitten olemassaolosta tiedettäisiin erittäin pienen piirin ulkopuolellakin.
Og; The Role Playing Game on valitettavan pienten piirien tietämä kulttiklaissikko. OG on jäätävän hauska, simppeli ja äärimmäisen viihdyttävä roolipeli fiktiivisestä luolahenkilöitten elämästä. Pelihahmot ovat yksinkertaisia, eivätkä oikein osaa (vielä) kummoisemmin mitään, ja kommunikaatiokin on rajallista. Lopputuloksena erittäin kummallista, viihdyttävää ja hauskaa pelaamista. OG on ajat sitten loppuunmyyty, mutta onneksi siitä on tehty päivitettyjä laitoksia, joten peli ei ole vielä täysin kuollut ja unholaan hautautunut.
The Land of OG on sekä lisäosa OGille että itsenäinen uudistettu toinen laitos OGista, jossa on mukana lisäksi uusi maailma, miniatyyripelisäännöt ja LIVE-pelisäännötkin. On oikeasti hienoa, kun suhteellisen ohuessa vihkossa on klassisen kulttipelin päivitetty sääntölaitos, uusi maailma peliin, live-säännöstö, ja vielä lisäksi ihan oikeasti toimivat miniatyyripelisäännöt, joista koko OGgaaminen on saanut aikoinaan alkunsa.
Tykkään pelikirjajulkaisuista, joissa on samojen kansien sisällä useita minipelejä, tai muutoin runsaasti materiaalia pieneen kokoon nähden. Miekka & Magia on pieni ja kompakti peli yhdessä pelivihkossa, jossa on kaikki pelaamiseen tarvittava, hyviä vinkkejä pelaajille ja pelauttajille, ja pelaamisen voi aloittaa nopeasti. Pelaamista voi jatkaa myös pitkään samaisen ohjevihkosen sisällön avulla.
Land of OG on juurikin tällainen tykkäämäni pelijulkaisu, joka on todella kompakti ja silti äärimmäisen riittoisa pelijulkaisu. Arvostan erityisesti sitä, että Land of OG on genrerajoja välttävä, venyttävä, rikkova, ja ristikkäin yhteensopiva eri versioittensa kanssa. Tämä on myös taloudellisesti mukavaa, kun yhdellä ostoksella voi pelata samassa maailmassa miniatyyripeliä, live-roolipeliä ja perinteistä pöytäroolipeliä. On se vaan hurjan kätevä pelijulkaisu tuo Land of OG.
Teema vei mukanaan: OG peli hyvä. |
Land of Og -roolipelissä pelataan dinosaurusten hallitsemassa maailmassa luolahenkilöitä, joilla on hyvin rajallinen kykypaletti ja erittäin vajavainen sanavarasto. Sanojen, etenkin yhteisten sanojen, vähäisyys aiheuttaa erittäin kummallisia, outoja ja hauskoja tilanteita. Pelaajien pitää todella venyttää aivonystyröitään, että saavat hahmoillaan yritettyä yksin, saatika yhdessä, yhtään mitään. Ja jos jotain saakin yritettyä, sen onnistuminen on aika sattumanvaraista, niimpä hahmoilla sattuu kaiken aikaa hysteerisen hauskoja epäonnistumisia. Livepelaaminen samassa maailmassa samalta pohjalta, on juuri niin koomisen hillitöntä kuin miltä se kuulostaa. Parahultaisen hassua. Miniatyyripeli tässä kirjasessa on simppeli, mutta aidosti toimiva peli, jonka säännöt mahdollistavat ogittamisen heidänkin, kanssa jotka tykkäävät enemmän figupeleistä kuin ropeista. Kaikkinensa oikein mainio pelipaketti. Suosittelen. Tähän muuten on yhä saatavilla, vaikka Fantsusta, lisäosakin!
Hyviä pelaamisia toivottaen! T. Krisse Tuominen, OGittaja ja OGittelija.
Kommentit
Lähetä kommentti