Pelisuosituksia ja perusteluita, osa 5
Pelisuosituksia ja perusteluita, osa 5
Silloin tällöin kuulee ja näkee siellä täällä toiveita suosituslistoista roolipelikärpäsen pureman saaneille. Myöskin top-listojen laatiminen ja pyytäminen samassa tarkoituksessa on kohtuullisen suosittu keskustelun aihe roolipelaajien keskuudessa. Päätinkin listata aloittelijaystävälliseen ja kansantajuiseen blogiini (tai tällaisiksi tätä on kutsuttu; kiitos kehuista) bloggausten sarjaan omia suosittelujani roolipelikärpäsen pureman saaneille.
Tämä osiin jaettu pelivinkkauslistausurakka ei ole mikään minun suosikkipelini -listaus, vaikka sellaisiakin listassa on mukana. Lista on koostettu nimenomaan siitä lähtökohdasta, että mihin roolipeleihin ja miksi, mielestäni kannattaa ehdottomasti tutustua. Ylipäätään, jos on kiinnostunut roolipeleistä. Etenkin, jos on kiinnostunut erityyppisistä roolipeleistä. Varsinkin, jos on kiinnostunut tutustumaan roolipelaamisen historiaa muokanneisiin peleihin, jotka ovat mielestäni merkittäviä ja pelaamisenarvoisia vielä nykyäänkin. Pidemmittä puheitta: listan tämän kertaisten pelien pariin!
Top 20 -listaus roolipeleistä, joihin kannattaa
tutustua vielä eläessään 👼😇😘 OSA viisi eli lukuna 5
Tällä kertaa tarjolla indie-pelisuunnittelun maaginen helmi. Peli omaa oman innokkaan kannattajakuntansa. Pelistä on etenkin ensimmäisen laitoksen ilmestyessä, ollut kansa montaa mieltä. Peli on ollut aiemmin kummastelun aiheena ja nyt suhteellisen laajan tykkäyksen kohteena. Toki, kuten moni hyvä indie-roolipeli, tämä hämmästyttää minua yhä, vaikka olen siihen nyttemmin tykästynytkin. Minusta on hyväkin juttu, että pelissä ja sen maailmassa riittää ihmeteltävää ja pohdittavaa. Peli joka miellyttää kaikkia, tai edes minua, kaikinpuolin, ei yleensä ole osoittautunut pitemmän päälle kiinnostavaksi pelattavaksi.
5. Ars Magica
Ars Magica on siitä ihana peli, että sitä pelataan keski-ajan myyttisessä Euroopassa, moneen kertaan kuluneen pseudo-keskiajan sijaan. Pelimaailma siis perustuu keskiaikana vallallaan olleisiin myytteihin, taruihin ja uskomuksiin. Toisin sanoen siihen fantasiamaailmaan millaiseksi keski-ajalla rahvas ja suurin osa oppineistakin itseään ympäröivän maailman koki.
Olen aina tykännyt Ars Magican maailman konseptista, koska ihmiset keskiajalla todellakin uskoivat moniin aika eriskummalisiinkin uskomuksiin, hurjaakin hurjempiin taruihin, ja kaikenmaailman huhuihin. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä keskimääräisen ihmisen elämänpiiri keski-ajalla oli vallan suppea. Kaiken hyvän lisäksi tiedonvälitys oli toimivimmillaankin hidasta ja todella epäluotettavaa. Kartastot, tietokirjat ja muut olivat parhaimmillaankin aika valikoivia, mielikuvituksellsia ja täynnä kaikenlaista jännää. Suurin osa ihmisistä ei lisäksi osannut lukea eikä kirjoittaa. Eipä siis ihme, että maailma ympärillä näyttäytyi ihmeellisenä ja kummallisena, ja vallan pelottavana.
Ars Magican maailmassa mystinen Eurooppa on täynnään mitä ihmeellisempiä ja jännempiä asioita. Hirmuiset hirviöt syövät lapsia, metsissä kekkuloi metsän elävien lisäksi keijuja ja haltioita, enkelit suojelevat kirkkoa, demonit turmelevat heikkoja, ja maailma on täynnä taikuutta ja taikavoimia. Tässä maailmassa velhot, nuo vahvan magian käyttäjät huimine loitsuineen, ovat täyttä totta.
Kuten pelin nimestä ja edeltävästä kuvauksesta, voinee jotain päätellä, Ars Magica ei sijoitu pelkästään myyttiseen Euroopan tarujen maailmaan, vaan taikuuden maailmaan. Taikuuden taiteeseen, kuten nimestäkin voi päätellä. Pelillä siis käydään yhdessä roolipelaamalla läpi maagien, ja heidän elämässään olevien ihmisten elämää.
Ars Magica on valtavirrasta poikkeava silläkin tavalla, että sitä pelataan nimenomaan coupe-tyylillä. Pelissä ei siis ole keskiössä yksilöt, vaan pelaamisen ytimessä on ryhmä. Ryhmä ja sille tapahtuvat sattumukset ja tapahtumat. Roolipelien valtavirrasta poiketen, ryhmän ei ole tarkoitus olla koostettu tasavertaisista suurin piirtein samantasoisista henkilöistä. Eikä hahmojen osaamisen tarvitse olla mitenkään balansoitua, eli tasapainoitettua.
Ars Magicassa on täysin luontevaa ja suotavaakin ryhmän koostua maagien lisäksi maagien seuralaisista. Seuralaiset ovat henkilöitä, jotka jotenkin auttavat maagia. Koska maagitkin ovat jollain tavalla keski-aikaisen yhteiskunnan laidalla eläviä, tuppaavat heidän seuralaisetkin olla enemmänt tai vähemmän yhteiskunnan poikkeuksellisia yksilöitä. Seuralaiset voivat olla esimerkiksi maagin apulaisia, vaikkapa ritari aseenkantajineen, maagiin ja seuralaisiinsa suosiollisesti suhtautuva aatelisneito ja muita maagiin nähden voimiltaan ja tai asemaltaan heikompia henkilöitä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelaajilla on pelattavanaan useita pelattavia pelihahmoja.
Jokaisella pelaajien hahmolla on pelin tarinassa paikkansa ja tarkoituksensa, sillä tarinaa kuljetetaan näitten kaikkien hahmojen elämien, halujen, tavoitteitten, toiveitten, pelkojen ja hahmojen maineen kautta ja avulla. Pelissä hahmo(je)n maineella on merkitystä tapahtumien kulun kannalta. Varsinkin hahmojen maineen pelottavuudella Ars Magican tarinapelaamisessa on suurikin merkitys.
Pelissä siis on magiaa ja maagikkoja asuinyhteisöineen, mutta ihmisten suhtautuminen magiaan ja magianharjoittajiin on positiivisimmillaankin epäilevä ja hieman pelokas. Moni karttaa, pelkää ja jopa halveksii magian harjoittajia. Ja jopa heidän apulaisiaan. Näistä lähtökohdista onkin siis varsin ymmärrettävää kuinka Ars Magicassa ihmisten vuorovaikutussuhteilla, toimilla ja maineella on merkitystä sille miten heihin suhtaudutaan. Ja miten heidän kanssaan toimitaan.
Ars Magican maailmassa maagit muodostavat laajan maagikkojen verkoston. Verkosto sitten jakautuu pienempiin yksiköihin. Vähemmän yllättävästi pelissä erilaiset maagien ryhmittymät kilpailevat toisiaan vastaan ja juonittelevat toistensa pään menoksi.
Pelihahmoilla muodostetaan erilaisista ihmisistä koostuva ryhmä, jossa loitsijoiden lisäksi on heidän muuta yhteisöään. Maagien kun pitää olla aikas keskittyneitä magiaan, oppiakseen ja ylläpitääkseen magiaansa. Ja kuten aiemmin todettua, ympäröivä yhteisö on vähintäänkin pelokas maageja kohtaan. Pelihahmojen muodostamalla apulaisväellä ja heidän kontakteillaan siis hoidetaan käytännössä heidän muodostamaansa asuinyhteisöjä ja pyöritetään sitä kaikkea mikä liittyy yhteisön pitämisessä leivässä ja riittävissä väleissä ympäröivän maailman kanssa.
Yhteisön asuinpaikassa pelin kampanjan aikana ollaan lepäämässä, opettelemassa loitsuja, ja ihan vain toimimassa ja elämässä. Pelissä kun ei vain pelkästään seikkailla, vaan hoidellaan ja hoidetaan asuinyhteisön juoksevia askareita apulaisilla ja liittolaisilla. Ja tietyiltä osin maageillakin.
Onhan tuossa hommaa kerrakseen ja tarinoita jokaisen pelisession jälkeen on varmasti kerrottavana. Seikkailujen sisäinen aikajänne on lähtökohtaisesti vuosi pari. Tämä todellakin tarkoittaa sitä että yhdessä pelisessiossa voidaan kulkea vuoden kahden aikajänteen lävitse.
Sessioissa käydään läpi pelihahmojen arkea, seikkailuihin valmistautumista, seikkailemista, seikkailuista palautumista ja muita seikkailu(retke)n aiheuttamia jälkiseuraamuksia. Maagineuvostojen kokoontumista ja muita sellaista. Tykkään tästä kovasti, sillä tällä tavalla hahmoihin tulee ihan eri tavalla syvyyttä ja kiinnostavuutta, kuin jos arkea ei elettäisi ja keskityttäisiin vain seikkailuihin, kuten monissa muissa peleissä.
Peliä voidaan pelata yhden kronikan sisällä pelimaailman ajassa helposti vaikkapa vuosisatojen verran. Ja tänä aikana pelihahmo, yhteisönsä, perheensä ja muu maailma takuulla muuttuu. Kansaa kuolee ja väkeä syntyy. Hallitsijat muuttuvat, valta vaihtuu. Peliä pitkään pelaamalla tulee luoneeksi kronikoita ja monestakin hahmosta ennättää muodostua pelimaailmaan legendaarisia henkilöitä, joitten elämästä lauletaan veisua. Tämä jos jokin on kirjaimellisesti eeppistä.
Pelissä ja sen eri laitoksissa, on nykyajan mittapuullakin, erittäin hyvä ja toimiva magiajärjestelmä, jossa on todella paljon erilaisia ja eritasoisia loitsuja. Olemassaolevien loitsujen lisäksi, maagit voivat tarvittaessa loitsia uusia loitsuja, tarpeen vaatiessa. Lonkalta kokoon kyhätyt ja loitsitut loitsut ovat lähtökohtaisesti, kunnolla ajan kanssa luotujen ja ulkoaopeteltujen loitsujen rinnalla, vähemmän tehokkaita. Toisaalta kun ottaa huomioon, että maagit ovat mahtavia ja loitsuvoimakkaita, lonkalta heitellyilläkin magialla todellakin on tehonsa ja vaikutuksensa. Tämä tietenkin sopii hyvin yhteen Ars Magican eeppisen mittakaavan pelaamisen kanssa.
Eeppisyyttä lisää myös maailman tarunhohtoisuus. Silloin kun maailmassa ihmisten sieluista kamppailevat konkreettisesti enkelit ja demonit, voi tapahtua kaikenlaista hyvinkin mullistavaa. Koska keijujen valtakunta ja muut maagiset valtakunnat ja todellisuudet ovat todellisia, ei pelistä todellakaan puutu aineksia hyvin tarunhohtoiseen seikkailemiseen. Kaikesta pelin arkipäiväisestä askarteluitten hoidosta huolimattakin, pelin seikkailut ja ympäröivän maailman tapahtumat ovat hyvinkin eeppisiä.
Ars Magicasta siirtyi aikanaan World of Darknessin maailmaan ja peleihin tiettyjä elementtejä, joten tuskin olen ainoa, joka on hyödyntänyt tavalla toisella toisiinsa Ars Magican, Changelingin, Mage the Ascensionin tai vaikkapa The Dark Ages: Werewolfin materiaalia toisiinsa. Modaavana ja konvertoivana tohtori syker... siis mielikuvitusrikkaana tarinankertojana ja muutoksille avoimena pelimoderaattorina, arvostan sitä kuinka Ars Magican materiaalin konvertoimisoppaita eri laitosten välillä konvertoimiseen, on saatavilla sekä verkossa, että vaikkapa viidennen laitoksen takasivuilla.
Vaikka pysyisi ihan vain vaikkapa viidennen Ars Magican laitoksen tarjoamiin huimiin puitteisiin ja seikkailuihin, on Ars Magicalla tarjottavanaan pelaajilleen ja pelauttajilleen todella paljon. Ihan jo pelkästään peruskirjassa on vaikka mitä hienoa. Ja monet kirjassa vaikkapa kertojalle annettuihin ohjeisiin, toimivat monissa muissakin peleissä. Ei siis ole ihme, että Ars Magicaa pidetään laadukkaana roolipelinä. Omasta mielestä peli on myös kestänyt hyvin aikaa ja jalostunut erittäin hyvin vuosikymmenien aikana. Tästä on vaikea pistää paljon, jos ollenkaan, paremmaksi. Joskus vanhassa on todellakin vara parempi.
Suosittelen kaikkia edes jollain tasolla perehtymään Ars Magicaan sen eri muodoissa. Ajattelemaan pistämää materiaalia, joka toimii inspiroivana materiaalina ihan vain luettunakin. Pelattuna tämä saa ainakin minun sieluni puhkeamaan kukkaansa. Että suuri kiitos jälleen kerran Jonathan Tweetille, ja Mark Reign-Hagenille, jotka tämän pelin ovat aikoinaan laittaneet alulle. Jotkut ne vaan osaa tehdä useammankin laadukkaan pelin.
Mielikuvitusrikkaita pelihetkiä toivottaa kaikille, Krisse Tuominen, tuo veteraanipelaaja, roolipelientusiasti ja muuten vain mielenkiintoinen persoona. Jotkut kutsuvat häntä enkeliksi, jotkut ihmishirviöksi, monet apina(emok)si, jotkut satuolennoksi. Eeppisyyttä löytyy myös siis tämän tekstin kirjoittajassakin, eikä vain kirjoituksen kohteesta pelkästään.
Olen aina tykännyt Ars Magican maailman konseptista, koska ihmiset keskiajalla todellakin uskoivat moniin aika eriskummalisiinkin uskomuksiin, hurjaakin hurjempiin taruihin, ja kaikenmaailman huhuihin. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä keskimääräisen ihmisen elämänpiiri keski-ajalla oli vallan suppea. Kaiken hyvän lisäksi tiedonvälitys oli toimivimmillaankin hidasta ja todella epäluotettavaa. Kartastot, tietokirjat ja muut olivat parhaimmillaankin aika valikoivia, mielikuvituksellsia ja täynnä kaikenlaista jännää. Suurin osa ihmisistä ei lisäksi osannut lukea eikä kirjoittaa. Eipä siis ihme, että maailma ympärillä näyttäytyi ihmeellisenä ja kummallisena, ja vallan pelottavana.
Ars Magican maailmassa mystinen Eurooppa on täynnään mitä ihmeellisempiä ja jännempiä asioita. Hirmuiset hirviöt syövät lapsia, metsissä kekkuloi metsän elävien lisäksi keijuja ja haltioita, enkelit suojelevat kirkkoa, demonit turmelevat heikkoja, ja maailma on täynnä taikuutta ja taikavoimia. Tässä maailmassa velhot, nuo vahvan magian käyttäjät huimine loitsuineen, ovat täyttä totta.
Kuten pelin nimestä ja edeltävästä kuvauksesta, voinee jotain päätellä, Ars Magica ei sijoitu pelkästään myyttiseen Euroopan tarujen maailmaan, vaan taikuuden maailmaan. Taikuuden taiteeseen, kuten nimestäkin voi päätellä. Pelillä siis käydään yhdessä roolipelaamalla läpi maagien, ja heidän elämässään olevien ihmisten elämää.
Ars Magica on valtavirrasta poikkeava silläkin tavalla, että sitä pelataan nimenomaan coupe-tyylillä. Pelissä ei siis ole keskiössä yksilöt, vaan pelaamisen ytimessä on ryhmä. Ryhmä ja sille tapahtuvat sattumukset ja tapahtumat. Roolipelien valtavirrasta poiketen, ryhmän ei ole tarkoitus olla koostettu tasavertaisista suurin piirtein samantasoisista henkilöistä. Eikä hahmojen osaamisen tarvitse olla mitenkään balansoitua, eli tasapainoitettua.
Ars Magicassa on täysin luontevaa ja suotavaakin ryhmän koostua maagien lisäksi maagien seuralaisista. Seuralaiset ovat henkilöitä, jotka jotenkin auttavat maagia. Koska maagitkin ovat jollain tavalla keski-aikaisen yhteiskunnan laidalla eläviä, tuppaavat heidän seuralaisetkin olla enemmänt tai vähemmän yhteiskunnan poikkeuksellisia yksilöitä. Seuralaiset voivat olla esimerkiksi maagin apulaisia, vaikkapa ritari aseenkantajineen, maagiin ja seuralaisiinsa suosiollisesti suhtautuva aatelisneito ja muita maagiin nähden voimiltaan ja tai asemaltaan heikompia henkilöitä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelaajilla on pelattavanaan useita pelattavia pelihahmoja.
Jokaisella pelaajien hahmolla on pelin tarinassa paikkansa ja tarkoituksensa, sillä tarinaa kuljetetaan näitten kaikkien hahmojen elämien, halujen, tavoitteitten, toiveitten, pelkojen ja hahmojen maineen kautta ja avulla. Pelissä hahmo(je)n maineella on merkitystä tapahtumien kulun kannalta. Varsinkin hahmojen maineen pelottavuudella Ars Magican tarinapelaamisessa on suurikin merkitys.
Pelissä siis on magiaa ja maagikkoja asuinyhteisöineen, mutta ihmisten suhtautuminen magiaan ja magianharjoittajiin on positiivisimmillaankin epäilevä ja hieman pelokas. Moni karttaa, pelkää ja jopa halveksii magian harjoittajia. Ja jopa heidän apulaisiaan. Näistä lähtökohdista onkin siis varsin ymmärrettävää kuinka Ars Magicassa ihmisten vuorovaikutussuhteilla, toimilla ja maineella on merkitystä sille miten heihin suhtaudutaan. Ja miten heidän kanssaan toimitaan.
Ars Magican maailmassa maagit muodostavat laajan maagikkojen verkoston. Verkosto sitten jakautuu pienempiin yksiköihin. Vähemmän yllättävästi pelissä erilaiset maagien ryhmittymät kilpailevat toisiaan vastaan ja juonittelevat toistensa pään menoksi.
Pelihahmoilla muodostetaan erilaisista ihmisistä koostuva ryhmä, jossa loitsijoiden lisäksi on heidän muuta yhteisöään. Maagien kun pitää olla aikas keskittyneitä magiaan, oppiakseen ja ylläpitääkseen magiaansa. Ja kuten aiemmin todettua, ympäröivä yhteisö on vähintäänkin pelokas maageja kohtaan. Pelihahmojen muodostamalla apulaisväellä ja heidän kontakteillaan siis hoidetaan käytännössä heidän muodostamaansa asuinyhteisöjä ja pyöritetään sitä kaikkea mikä liittyy yhteisön pitämisessä leivässä ja riittävissä väleissä ympäröivän maailman kanssa.
Yhteisön asuinpaikassa pelin kampanjan aikana ollaan lepäämässä, opettelemassa loitsuja, ja ihan vain toimimassa ja elämässä. Pelissä kun ei vain pelkästään seikkailla, vaan hoidellaan ja hoidetaan asuinyhteisön juoksevia askareita apulaisilla ja liittolaisilla. Ja tietyiltä osin maageillakin.
Onhan tuossa hommaa kerrakseen ja tarinoita jokaisen pelisession jälkeen on varmasti kerrottavana. Seikkailujen sisäinen aikajänne on lähtökohtaisesti vuosi pari. Tämä todellakin tarkoittaa sitä että yhdessä pelisessiossa voidaan kulkea vuoden kahden aikajänteen lävitse.
Sessioissa käydään läpi pelihahmojen arkea, seikkailuihin valmistautumista, seikkailemista, seikkailuista palautumista ja muita seikkailu(retke)n aiheuttamia jälkiseuraamuksia. Maagineuvostojen kokoontumista ja muita sellaista. Tykkään tästä kovasti, sillä tällä tavalla hahmoihin tulee ihan eri tavalla syvyyttä ja kiinnostavuutta, kuin jos arkea ei elettäisi ja keskityttäisiin vain seikkailuihin, kuten monissa muissa peleissä.
Peliä voidaan pelata yhden kronikan sisällä pelimaailman ajassa helposti vaikkapa vuosisatojen verran. Ja tänä aikana pelihahmo, yhteisönsä, perheensä ja muu maailma takuulla muuttuu. Kansaa kuolee ja väkeä syntyy. Hallitsijat muuttuvat, valta vaihtuu. Peliä pitkään pelaamalla tulee luoneeksi kronikoita ja monestakin hahmosta ennättää muodostua pelimaailmaan legendaarisia henkilöitä, joitten elämästä lauletaan veisua. Tämä jos jokin on kirjaimellisesti eeppistä.
Pelissä ja sen eri laitoksissa, on nykyajan mittapuullakin, erittäin hyvä ja toimiva magiajärjestelmä, jossa on todella paljon erilaisia ja eritasoisia loitsuja. Olemassaolevien loitsujen lisäksi, maagit voivat tarvittaessa loitsia uusia loitsuja, tarpeen vaatiessa. Lonkalta kokoon kyhätyt ja loitsitut loitsut ovat lähtökohtaisesti, kunnolla ajan kanssa luotujen ja ulkoaopeteltujen loitsujen rinnalla, vähemmän tehokkaita. Toisaalta kun ottaa huomioon, että maagit ovat mahtavia ja loitsuvoimakkaita, lonkalta heitellyilläkin magialla todellakin on tehonsa ja vaikutuksensa. Tämä tietenkin sopii hyvin yhteen Ars Magican eeppisen mittakaavan pelaamisen kanssa.
Eeppisyyttä lisää myös maailman tarunhohtoisuus. Silloin kun maailmassa ihmisten sieluista kamppailevat konkreettisesti enkelit ja demonit, voi tapahtua kaikenlaista hyvinkin mullistavaa. Koska keijujen valtakunta ja muut maagiset valtakunnat ja todellisuudet ovat todellisia, ei pelistä todellakaan puutu aineksia hyvin tarunhohtoiseen seikkailemiseen. Kaikesta pelin arkipäiväisestä askarteluitten hoidosta huolimattakin, pelin seikkailut ja ympäröivän maailman tapahtumat ovat hyvinkin eeppisiä.
Ars Magicasta siirtyi aikanaan World of Darknessin maailmaan ja peleihin tiettyjä elementtejä, joten tuskin olen ainoa, joka on hyödyntänyt tavalla toisella toisiinsa Ars Magican, Changelingin, Mage the Ascensionin tai vaikkapa The Dark Ages: Werewolfin materiaalia toisiinsa. Modaavana ja konvertoivana tohtori syker... siis mielikuvitusrikkaana tarinankertojana ja muutoksille avoimena pelimoderaattorina, arvostan sitä kuinka Ars Magican materiaalin konvertoimisoppaita eri laitosten välillä konvertoimiseen, on saatavilla sekä verkossa, että vaikkapa viidennen laitoksen takasivuilla.
Vaikka pysyisi ihan vain vaikkapa viidennen Ars Magican laitoksen tarjoamiin huimiin puitteisiin ja seikkailuihin, on Ars Magicalla tarjottavanaan pelaajilleen ja pelauttajilleen todella paljon. Ihan jo pelkästään peruskirjassa on vaikka mitä hienoa. Ja monet kirjassa vaikkapa kertojalle annettuihin ohjeisiin, toimivat monissa muissakin peleissä. Ei siis ole ihme, että Ars Magicaa pidetään laadukkaana roolipelinä. Omasta mielestä peli on myös kestänyt hyvin aikaa ja jalostunut erittäin hyvin vuosikymmenien aikana. Tästä on vaikea pistää paljon, jos ollenkaan, paremmaksi. Joskus vanhassa on todellakin vara parempi.
Suosittelen kaikkia edes jollain tasolla perehtymään Ars Magicaan sen eri muodoissa. Ajattelemaan pistämää materiaalia, joka toimii inspiroivana materiaalina ihan vain luettunakin. Pelattuna tämä saa ainakin minun sieluni puhkeamaan kukkaansa. Että suuri kiitos jälleen kerran Jonathan Tweetille, ja Mark Reign-Hagenille, jotka tämän pelin ovat aikoinaan laittaneet alulle. Jotkut ne vaan osaa tehdä useammankin laadukkaan pelin.
Mielikuvitusrikkaita pelihetkiä toivottaa kaikille, Krisse Tuominen, tuo veteraanipelaaja, roolipelientusiasti ja muuten vain mielenkiintoinen persoona. Jotkut kutsuvat häntä enkeliksi, jotkut ihmishirviöksi, monet apina(emok)si, jotkut satuolennoksi. Eeppisyyttä löytyy myös siis tämän tekstin kirjoittajassakin, eikä vain kirjoituksen kohteesta pelkästään.
Kommentit
Lähetä kommentti