Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2022.

Neljän suora niin että napsahtaa

Kuva
Jotkut tekee hattutemppuja, minä neljän suoria Eilen olin sitten oikein hurjista hurjin. 👸 Tein sitten sellaisen tempun, että julkaisin eilen keskiviikkona 29.6. peräti neljä eri blogitekstiä saman päivän aikana. 💁 Olisi noita ollut enemmänkin julkaistavaksi, mutta minusta neljä on hyvä luku. 🙋 Luvulla neljä saa sitä paitsi mukavasti oikein kivan otsikonkin käytettäväksi. Varsinkin kun tykkään erittäin paljon neljän suora -pelistä. Tai quat(t)rosta. Tai miksikä sitä kulloinkin kutsutaan. Mainio kynä ja paperi-, lauta- ja pöytäpeli kaiken kaikkiaan. On sitä tullut pelattua netissä ja konsolillakin. Simppeli idea, muttei ollenkaan helppoa voittaa.  Voiton hetkellä onkin sitten syystäkin hyvä hurmoksellinen fiilis. Ja kunnon väännön kun saa hyvän vastuksen kanssa aikaiseksi, niin tiukasta tasapelistäkin tulee hyvä mieli. Yleensä kummallekin. Ja minusta on kivaa, että pelistä on eri versioita missä on erilaisia alustoja mihin nappulat pujotetaan. Tai paperilla pelatessa, ruudukoita ...

Olj se oikein lupsakka päevä tännään

Kuva
 Lämmintä päivää ja kuumaa kättä! Oli oikein mukavata todeta aamulla, että nyt on taloyhtiössä joku ilmoittamaton vesikatkos menneillään. Hanoista sai liruttamalla sen verran vielä että riitti ilmanviilentimeen ja tuopilliseen juomavettä, kunnes iltapäivällä vettä tuli taas hanoista. Oli oikein ihanata kun kuuma päivä. Vettä on vähän, veto on poissa ja joutuu pesemään itseään vesillä joita olin säilönyt juuri tällaisia tilanteita varten limpparipulloissa ja muissa. Fiilis oli koko päivän kuin allaolevassa kuvassa. Liotettu, liejuinen, muhjuinen ja hele kiukkunen. Noin seksikäs minä nyt en muutenkaan ole. Ainakaan perinteisillä kauneusmittareilla. Onneksi olenkin ihmisapinaolento (kts. kuva alla), niin omassa kategoriassani toki olen erittäin viehättävä. Muhjuisena ja nuutuneenakin. Menin sitten lähikaupasta hakemaan alkoholittomia nesteitä ja nauttimaan niitä taloyhtiön omaan puistotilaan siistille puistonpenkille. Siinä sitten puolivarjossa nautin nestettä lipittäen ja siitä että ...

Lunkisti lautapelaillen: Hanhipeli ja Masa Matkaaja -tuplapeliboxi

Kuva
Masa matkaan jo käy ja hanhet ne vaan pelittää Tuli juhannusta varten varauduttua viihteellä oikein kunnolla. Kirjastosta lainasin useamman pelin, että on varaa mistä valita. Ja pelattavaa useamman päivän ajaksi.  Inkan Aarretta pelattiin päivällä kolmistaan ja illemmalla pelattiin Hanhipeliä ja Masa Matkaajaa. Samassa laatikossa kun on kätevästi Tacticin julkaisemana kaksi vanhaa peliä, Hanhipeli ja Masa Matkaaja.  Kummatkin pelit ovat klassisia heitä noppaa ja kulje laudalla - pelejä. Näissähän liikutaan noppaluvun mukaan. Liikkuessa kohtaa kaikkea enemmän tai vähemmän kiinnostavaa, jos sattuu ruutuun missä tapahtuu jotain.  Muutoin kisataankin ihan suoraviivaisesti liikkuen pelilaudalla alusta loppuun. Hän joka ennättää ensimmäisenä viimeiseen ruutuun, on voittaja. Simppeliä ja idioottivarmaa. Eli apinakin osaa pelata suoraan boxista. Etukäteen silmäilemällä Masa Matkaajan ja Hanhipelin numeroitujen tapahtumapaikkojen tapahtumia, totesimme ettemme pelaa kumpaakaan peli...

Lunkisti lautapelaillen: Inkan Aarre

Kuva
Oikein mainiota kesää kaikille! Juhannuksena kokoonnuimme pienellä porukalla viettämään mukavaa juhannusta selvinpäin. Kävellen, rupatellen, syöden, limuja ja vissyä juoden, naureskellen, musiikkia kuunnellen ja lautapelejä pelaten. Lainasin etukäteen Sampolasta kirjaston puolelta muutaman lautapelin Juhannustelua vasrten. Yksi näistä oli Afrikan Tähden suunnittelijan uudempi jatko-osa-peli, Inkan Aarre. Näillä polttavan kuumilla ennätyshellekeleillä ei vaadi kauheasti mielikuvitusta, kuvitella matkaavansa kuumassa Etelä-Amerikassa. Tai Afrikan mantereella. Afrikan Tähti oli meille kaikille tuttu, kuten varmaan lähes kaikille suomalaisille lautapelaajille. Inkan Aarretta meistä ei ollut kukaan aiemmin pelannut. Päätimme siis kokeilla, millaista on pelata Inkan Aarretta. Inkan Aarre on Afrikan Tähden suunnittelijan tekemä uudempi peli. Käytännössä, jos osaat pelata Afrikan Tähteä, osaat pelata Inkan Aarretta. Afrikan Tähti lautoineen sijoittuu Afrikan mantereelle ja Inkan aarre Etelä-Am...

Lisää Juhannuksen jälkeisiä hetkiä

Kuva
 Sopivaa keliä toivotan itse kullekin! Nyt on Suomessa sellaiset kelit, että harva niistä nauttii. Minä en nauti, sillä en tykkää siitä, kun meinaa tukehtua piinaavaan kuumuuteen. Tai siitä, kun sydän heittää ylimääräisiä rytmejä ihan vain siksi, että on aivan liian kuuma. En nauti siitäkään kuinka on niin kamala olo, ettei pysty nukkumaan muuta kuin sitten kun viilenee merkittävästi. Eli yöunet jäävät lyhyiksi, tuskaisiksi ja huonoiksi.  AAAAAAAAAAAA! En myöskään nauti siitä kuinka suoleni ärtyy helteestä. Vuoroin on kunnon heepetitin helevetin kamalaa ribalia ja sitten ummettaa niin että vatsa paisuu kolmen vuoden raskausvattaksi pariksi päiväksi. Jonka jälkeen sitten pasketetaan raivoisalla ribalilla kolmen päivän pasketit suolesta. Että juu, kiituksia. Nautin toki perkuleellisesti tästä. En tykkee siitä, että luitani, lihaksiani, jänteitäni, rystysiäni, jne. särkee julmetusti. Niin julmetusti että oksennus nousee suuhun silkasta tuskasta. En tykkää ollenkaan lämpöhalvausoi...

Murhapummit tulloo, Murder Hobos Come!

Kuva
Hello, You fine RPG-playing folks there! The Murder Hobo tro(u)pe in RPGs As some of you, fine people, may know, to some people a murder hobo-playing style in roleplaying games is "the thing". Or at least, a meaningful style in the genre. And, to my own amazement, to some good people out there, it is the only "true" style to play. To those people who are not familiar with the term, I open it up a bit. There really isn't a 100% consensus on what murder hobo style really is. But in any way you put it, it essentially means playing in the (aggressive) manner where looting and killing innocent people is a primal way to "interact" with the gaming world.  So basically, the classic murder hobo style is gaming world equivalent to the style of Christopher Columbus and other  conquistador s and how they reacted to other people in the real world on their "adventures". Not in so morally or ethically good way. And nothing cool about it, in my honest opinio...

Hyvvee juhannuksen jäläkeistä aekkoo!

Kuva
Hyvää juhannuksen jälkeistä aikaa! Juhannuksena ainakin joittenkin uutisointien mukaan olisi hukkunut vuoden 2022 Juhannuksena vain kolme henkilöä. Se on vallan vähän, verrattuna esim. vuoden 2021 tilastojen 13 henkeen, mutta aivan liian paljon.  Pysytäänpä turvallisesti loppukesänkin, eikös jookos ananas ja kookos?!

Hyvää juhannusta

Kuva
  Tervehdys rakkaat lukijat Voisin kertoa Teille taisteluista Alderaanissa, säteitten kimalluksesta pimeydessä  Tannhäuser Portilla, Caerbannogin hirmuisesta pedosta, Haadeksen hauvojen hirmuisista haukuista, uppoavista laivastoista virtuaalivesillä, tai vaikkapa polkupyöräretkistä, mutta sitä en tee.  Senkin uhalla että tämä kaikki kaunis katoaa kerran muistojen hiipuvaan virtaan kuin kyyneleet sateessa, en kerro myöskään    lihakset pamppaillen tehdyistä  hurjista treeneistä.   Enkä sävelhämyisistä treeneistä, joissa blues yhdistyi vellovaan massaan sanoja ja sävelmiä. Ei, en kerro. Ei ole sen aika. Sen sijaan, toivotan kaikille rauhallista ja turvallista Juhannuksen aikaa ja tulevaa Johannes Kastajan päivää.

Tappelulaivoja ja laivain upotusta, osa 3

Kuva
Jälleen kerran muikean merikarhuisaa meriseikkailua maakravuillekin! Kuten tiedätte, tykkään kovasti liikunnan ja reippailun lisäksi pelailla. Etenkin ulkoliikunnan vastapainoksi on vallan kiva tehdä välillä aivojumppaa kotona evääkään liikuttamatta ja pelata jotain mieluista. Tässäkin tekstisarjan jatko-osassa jutun aiheena on Laivanupotus monina eri versioina. Se kun on erilaisissa muodoissaan oma kaikkien aikojen kestosuosikkini. R akkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on rakastetulla ja pelatulla pelilläkin. Muutamia nimiä mainitakseni: laivanupotus, merisotapeli, battleships, naval battle,  salvo,  sink the ship, Battle Ship Armada, ja  taistelulaiva.  Edellisessä osassa toin esille sanoin ja kuvin Kapteeni Flintin aarre ja muita pelejä - kirjassa olevan Merisotapelin muunnelmineen. Tällä kertaa tarjoilen lukijoille kokemuksiani ja näkemyksiäni hieman modernimmista tulkinnoista aiheesta. Nämä kaikki ovat älypuhelimella testattuja ja löytyvät fi.Games.Org:ista...