Lautapelisivistystä, puuhaa, liikkumista ja chillailua

 Erittäin mukavaa ja viksua päivää kaikille 

Pari blogautusta sitten, kerroin pinkasta kirjoja, joista yksi oli LÖYDÄ LAUTAPELIT (kuvissa alempana ), josta sanailen tässä vähän lisää. Kirja on todella monipuolinen ja siinä on viihdyttävässä muodossa osattu tuoda esille lautapeliharrastusta, ja esitellä hyvin kortti-, keräily-, miniatyyri-, strategia- ja roolipelien historiaa, kehitystä, suunnittelua ja pelikulttuuria. 


Esittelyitä on jaoteltu eri osuuksiin pelien aiheen, tyylin, historiallisuuden ja merkittävyydenkin mukaan. Tällä tavalla voi upota vaikka syventymään pakanrakentamispeleihin, taikka roolipelien historiaan, merkitykseen ja nykyaikaan, eikä tarvitse lukea kirjaa alusta loppuun. Loppujen lopuksi, loikkimalla kiinnostavasta jutusta toiseen ja lukemalla sieltä täältä, tulin lukeneeksi lopulta koko kirjan. Päätin lukea kirjan vielä lisäksi alusta loppuun ja tykkäsin lukukokemuksesta kummallakin tavalla nautittuna erittäin paljon. 


Kirjaan on mahdutettu paljon erilaisten pelien historiaa, pelien ja populaarikulttuurin vaikutusta toisiinsa, pelien eri aikakausien trendejä, klassikkopeliesittelyitä, eri pelimekaanikkojen pohdintaa, pohdintaa pelisuunnittelun murroksesta, esittelyitä eri pelisuunnittelijoista, ja paljon muuta kiinnostavaa. 


Jos tämän kirjan lukee edes osittain, on varmasti tietorikkaampi ja viisaampi lautapeleistä, niitten historiasta, suunnittelusta, eri trendeistä, nykyisyydestä, harrastamisesta, analysoinnista, tutkimisesta ja pelaamisesta. Häkellyttävän hyvä tietoteos lautapeleistä tippaakaan kiinnostuneille. Varoituksen sanana todettakoon että saattaa innostaa kokeilemaan läjäpäin erilaisia pelejä ja pelityylejä. 


Tuli hankittua tuollainen Puuhaa!-kirjanen Oswaldille, koska siinä on pingviinejä (meeb meeb!), värityskuvia ja puuhatehtäviä. Noita on tullut ihan porukallakin tehtyä.

Kyllä noissa osassa on ihan hankaluuteen asti vaikeutta, etenkin kun on tiettyjä neurologisia hahmotusvaikeuksia. Sitkeästi ja leikkimielellä tehtynä, kykyjään voi pikkuhilijaa kehittää ja ylläpitää, joten tälläisten puuhavihkojen teko on ihan fiksua aikuisenakin. Plus, pulmatehtävien tekeminen edistää aivojen terveyttä, muistin pysymistä hyvänä ja on tärkeää varhaisdementian ehkäisemiseksi. 


Aivojen toimintakykyisyys, oma henkinen hyvinvointi ja kivojen asioiden puuhaaminen on tärkeää, eikä sitä oikein voi kylliksi alleviivata. Olen ottanut osaksi arkeani pulmatehtävävihkojen ja - kirjojen pähkäilyn, palapelien tekemisen, edes alkeellisten shakkitaitojen ylläpitämisen, kuvien värittämisen, ristikoitten täyttämisen ja muun aivojen toimintaa ylläpitävän järkihauskuuttelun. 

 

Lisäksi kryptoja, ristikoita, palapelejä, kuva-arvoituksia yms. on mukavaa pähkäillä myös porukalla. Sellaista mukavaa nörttiaanista sosiaalisuutta ja introverttimeitsillekin sopivaa yhteispuuhaa. 


Se on Pride-kuukausi ulkomailla ja Tampereen maalla Manse Pride on Tampereella alkavan viikon mittaan. Lauantaina kulkuetta ja puistojuhlaa. Tämänkin vuoksi liitän oheen yllä ja alla olevat kuvat. Niissä on sitä oikeanlaista sanomaa. Nam. 


Hyvää kesää kaikille 


Kommentit

Suosituimpia blogeja (blogin koko ajalta)

Aappena päätti kisavuotensa komiasti Bullfarmilla!!!!

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Kotona leppäämässä tuaas