Lämmintä päivää ja kuumaa kättä!
Oli oikein mukavata todeta aamulla, että nyt on taloyhtiössä joku ilmoittamaton vesikatkos menneillään. Hanoista sai liruttamalla sen verran vielä että riitti ilmanviilentimeen ja tuopilliseen juomavettä, kunnes iltapäivällä vettä tuli taas hanoista. Oli oikein ihanata kun kuuma päivä. Vettä on vähän, veto on poissa ja joutuu pesemään itseään vesillä joita olin säilönyt juuri tällaisia tilanteita varten limpparipulloissa ja muissa. Fiilis oli koko päivän kuin allaolevassa kuvassa.
Liotettu, liejuinen, muhjuinen ja hele kiukkunen. Noin seksikäs minä nyt en muutenkaan ole. Ainakaan perinteisillä kauneusmittareilla. Onneksi olenkin ihmisapinaolento (kts. kuva alla), niin omassa kategoriassani toki olen erittäin viehättävä. Muhjuisena ja nuutuneenakin.
Menin sitten lähikaupasta hakemaan alkoholittomia nesteitä ja nauttimaan niitä taloyhtiön omaan puistotilaan siistille puistonpenkille. Siinä sitten puolivarjossa nautin nestettä lipittäen ja siitä että oli suht. kiva olla ulkona tuulen tuivertaessa. Ylimmäisin kuva on otettu tuosta hetkestä. Sekä fiilis että Kouvola-paku vetää huulet hymyyn. Mutta näin kuumana päivänä tuli kyllä aika huono olo, kun ei sitä nestettä sitten ihan saanut sitä tahtia ja määrää kun olisi tarvinnut, kun hanasta ei sitä polttavimmassa paahteessa tullut. Ja paahteesta tokkuraisena ainakin minulle, lähikauppaankin kulkeutuminen oli suoritus. No, tää oli tällänen päivä. On tähän iloakin mahtunut. Ja nyt jo melkein naurattaa. Menihän se päivä näinkin.
Kommentit
Lähetä kommentti