Lunkisti lautapelaillen: Inkan Aarre

Oikein mainiota kesää kaikille!


Juhannuksena kokoonnuimme pienellä porukalla viettämään mukavaa juhannusta selvinpäin. Kävellen, rupatellen, syöden, limuja ja vissyä juoden, naureskellen, musiikkia kuunnellen ja lautapelejä pelaten. Lainasin etukäteen Sampolasta kirjaston puolelta muutaman lautapelin Juhannustelua vasrten. Yksi näistä oli Afrikan Tähden suunnittelijan uudempi jatko-osa-peli, Inkan Aarre.


Näillä polttavan kuumilla ennätyshellekeleillä ei vaadi kauheasti mielikuvitusta, kuvitella matkaavansa kuumassa Etelä-Amerikassa. Tai Afrikan mantereella. Afrikan Tähti oli meille kaikille tuttu, kuten varmaan lähes kaikille suomalaisille lautapelaajille. Inkan Aarretta meistä ei ollut kukaan aiemmin pelannut. Päätimme siis kokeilla, millaista on pelata Inkan Aarretta.


Inkan Aarre on Afrikan Tähden suunnittelijan tekemä uudempi peli. Käytännössä, jos osaat pelata Afrikan Tähteä, osaat pelata Inkan Aarretta. Afrikan Tähti lautoineen sijoittuu Afrikan mantereelle ja Inkan aarre Etelä-Amerikkaan. Kartta on eri, tosin muotona samankaltainen, teema on eri, pelinappulat ja muut pelikomponentit ovat erilaisia, pelin taustatarina on erilainen, mutta pelaaminen on silti hyvin samankaltaista.


Sääntöjä ei ole turhan paljon opeteltavaksi, etenkään jos alkuperäinen peli on edes summittaisesti takaraivossa. Säännöt tosin esitetään hieman epäselvästi, kuten alkuperäisteoksessakin, mutta eipä tässä mitään ihmeellistä pelimekaanisesti olla, joten pelaamaan pääsee nopeasti. Ja huonomuistisemmat (eli kaikki meiän poppoosta) voivat sitten luntata sääntöjä. 

Kuljetaan noppaa heittäen, maksaen tai tietyn verran pummilla. Maitse, vesitse (joki ja meri) tai ilmateitse. Eri paikoista voi käännellä itselleen aarteita (tai voi sieltä tulla tyhjää, demoni tai opas) tai olla kääntelemättä. Kääntämisen voi tehdä maksamalla hunteroisen matkakassastaan tai nakkailemalla 4-6 nopalla. Kun Inkan Aarre kääntyy kouriin, niin sitten vaan vauhdilla loppukohteeseen. Tai jos tässä kohtaa joku toinen bongaa itselleen aurinko-aarteen, niin sen kanssa voi kilpailla voitosta. Kuulostanee Afrikan Tähtensä pelanneille tutulta, eikö?


Pelasimme kolmestaan ja jokaiselle meistä tämä oli ensimmäinen kerta, mutta kivaa oli. Osalla demoni tuli ja anasti rahoja ahnaasti ja kartan reitit tuli luettua välillä aivan eri tavalla ja tuli "mukavasti" lisää kiertoa. Loppujen lopuksi, poppoomme vähiten kilpailuhaluinen pääsi voittoasemiin ja kunnon roolipelaajana lonkalta sävelsi kuinka me kaikki voisimme yhdessä viedä aarteen retkikuntana ja näin voittaisimme kaikki yhdessä.


Tämä peli on kyllä kuvitukseltaan, nappuloiltaan ja teemoiltaan sellainen, että kun pelaaminen on mekaanisesti aika yksioikkoistakin, niin pelaaminen helposti ohjautuu enemmän roolipelaamisen ja roolileikin suuntaan. Afrikan Tähteä tullut useimmiten pelattua vastaavasti, mutta tämä peli ohjasi kyllä jokseenkin välittömästi ainakin meiän poppoon eläytymään aika vimmaisestikin roolileikkimään. Afrikan Tähteä on tullut useasti enämpi vähempi freeform-larpattua. Tähän ja tarinan kutomiseen pelin jälkeen, se käytännössä meni Inkan Aarteen äärelläkin heti ensimmäisellä pelikerralla.

Pelin jälkeen meistä kolmesta yhden mielestä oli kivaa pelata Inkan Aarretta, mutta jatkossa pelaisi mieluummin Afrikan Tähteä. Toinen oli sitä mieltä että tämä oli kyllä kivempi kuin Afrikan Tähti ja että tätä olisi oikein mukava pelata jatkossakin. Kolmannen mielestä kummassakin oli puolensa, mutta että Inkan Aarre on loppujen lopuksi kivempi. Kenenkään mielestä Inkan Aarre ei ole huono peli. Tätä tullaan siis pelaamaan jatkossakin, etenkin modaten. Omalle porukalle lisäsääntöjen teko on jo kollektiivisesti työn alla. Kiva peli siis, vaikka ehkä pitemmän päälle raakasäännöillä tylsähköä. Klassikkopelin uudehkoiksi kuoriksi kuitenkin hyvä onnistuminen.

Hyviä pelihetkiä teillekin!



Kommentit

Suosituimpia blogeja (blogin koko ajalta)

Aappena päätti kisavuotensa komiasti Bullfarmilla!!!!

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Kotona leppäämässä tuaas